Lukukausimaksut

Eduskunnassa on tekeillä laki lukukausimaksujen (3 000–12 000 euroa vuodessa) keräämiseksi ETA-alueen ulkopuolisilta yliopisto-opiskelijoilta. Viime päivinä Hesarissa muutama ulkomaalainen kirjoittaja on arvostellut lukukausimaksuja mm. niiden epätasa-arvon takia ja siksi, että ne eivät oikeasti paranna yliopistojen taloutta.

Omasta mielestäni nykyinen tilanne on myös epätasa-arvoinen, sillä eihän suomalaisetkaan voi lähteä minne tahansa ilmaiseksi opiskelemaan. IMAO, Suomen valtion tehtävä ei ole kouluttaa koko maailmaa, ja ehdotetun kaltaiset lukukausimaksut olisivat hyvä idea. Lukukausimaksuilla ei pitäisi kuitenkaan yrittää tehdä tuottoa.

Suomalaisten yliopistojen ensisijainen tehtävä on suomenkielinen koulutus, eikä kansainvälistyminen ja ulkomaisten opiskelijoiden vaatima erikielinen opetus saisi viedä resursseja pois tästä. Nykyisin esimerkiksi TKK:lla opiskelee silmiinpistävän paljon aasialaisia ulkkareita, joista useimmat eivät jääne Suomeen työskentelemään ja maksamaan veroja.

Jätä kommentti