lokakuu 2005

6230i-arvostelu

sunnuntai 30.10.2005 klo 20.18

Olen nyt käyttänyt kuukauden päivät Nokia 6230i-puhelinta, edellisen puhelimeni malli oli 6310. Hain uudesta puhelimesta lähinnä samoja perustoimintoja, mitkä vanhassa oli; kamera, mp3-soitin, radio, värinäyttö ja xhtml-selain olivat siis minulle puhtaasti bonusta.

Olen ehdottomasti tyytyväinen ostokseeni: kaipaamani toiminnot toimivat hyvin tai jopa paremmin kuin odotin. Silti esimerkiksi mp3-soitinta käyttäessä tulee helposti mieleen, että miksei asioita voi tehdä kerralla oikein? Oletan nimittäin, että uusissa, varsinaisissa mediakännyköissä käytettävyys on hieman paremmin kohdallaan. Sitten asiaan:

Ruusut

  • Kännykkä on riittävän nopea: viestien, valikoiden ja puhelinluettelon selaaminen tapahtuu riittävän nopeasti, toisin kuin esimerkiksi muutamissa testaamissani Nokian s60-malleissa. Kuvien selaaminen ja zoomaaminen saisi kuitenkin olla nopeampaa, prosessointitehoa ei ole nähtävästi lisätty kameran tarkkuuden parannuttua 6230-malliin nähden.
  • Mm. kalenterin käytettävyys on parantunut entisestä, nappuloiden suurempi määrä auttaa selvästi.
  • Kaikkien nappuloiden tuntuma on hyvä, navi/keskinappulan lisäys oli paikallaan.
  • Tänään ensi kertaa kokeilemani GPRS tuntuu pätkivän junassa huomattavasti vähemmän kuin 6310:aa käytettäessä, syynä voi myös olla operaattorin vaihtuminen Sonerasta Kolumbukseksi. ;-)
  • Sain siirrettyä puhelinluettelon ja viestit helpostit talteen Nokia PC Suitella, joskin vanhan puhelimen kanssa meinasi olla ongelmia, sen kanssa kun tarvittiin sarjaporttipiuha ja vanha versio PC Suitesta.

Risut

  • Bluetooth-ongelmista kirjoitin jo aikaisemmin.
  • Mp3-soittimessa ja radiossa on muutamia käytettävyysongelmia. Musiikkia kuunnellessa tehdään yleensä jotain muuta ja kännykkä on taskussa, joten miksei kännykän mukana tulleella HF-rimpulalla voi esimerkiksi säätää äänenvoimakkuutta tai vaihtaa biisiä/kanavaa? Äänenvoimakkuuden säätäminen puhelimella itsellään on myös vaikeaa: miksi ihmeessa se pitää olla näppäinlukon takana?
  • Onko muistikortti kenties sijoitettu akun alle, jotta sen vaihtaminen olisi mahdollisimman hankalaa? Luonnollinen paikka muistikortille olisi vaikkapa kännykän kyljessä tai päädyssä.
  • Viimeinen risu menee OS X:lle, jonka bt-valikosta löytyvä Browse device pystyi yllättäin lukemaan ja kirjoittamaan kännykän muistiin ja muistikortille, mutta sen ensimmäisen kerran jälkeen kyseinen ohjelma ei ole kertaakaan toiminut. Ongelma ratkesi kuitenkin PhoneDirector-ohjelmalla, jonka shareware-versio osaa siirtää kuvat ynnä muut talteen puhelimesta.

Muita huomioita

Kamera on ihan ok, eli ottaa melko hyviä kuvia, mutta vain ulkona auringonpaisteella, muissa ympäristöissä saa varautua aika reiluun kohinaan ja suttuisiin kuviin. Tämän toki tiesin jo etukäteen. Videokuvan resoluutio on kuitenkin käsittämättömän huono (176×144), joten sillä ominaisuudella ei käytännössä tee yhtään mitään. Lisäksi olen ihmetellyt puhelimen pikayhteys-toimintoa: tukevatko suomalaiset operaattorit sitä ja tekeekö sillä yhtään mitään?

Mars kutsuu

sunnuntai 30.10.2005 klo 18.39

Alkuviikosta Suomen yli pyyhkäisi eka isompi syystalven myräkkä, joka toi sisämaahan luntakin. Täällä on satanut lähinnä vain räntää, mutta lämpötila laski aiemmasta +5–10 asteesta nollan tienoille ja alapuolellekin pysyvän oloisesti. Perjantaiaamuna Maarinlahden pohjukat olivat jo jäässä. Kanadanhanhet seisoivat jään päällä tönkköinä ja ihmettelivät minne vesi katosi.

CNN uutisoi marsin käyvän varsin lähellä maata – ei siis ihme, että punainen planeetta on kiilunut iltataivalla viime viikkoina tosi voimakkaasti. Lisäksi Ursa kertoi marsin oppositiosta reilun viikon päästä, mikä ei siis ole sama asia kuin planeettojen läheisyys. Tämä taas johtuu elliptisistä kiertoradoista, minkä polluxilaiset minulle ystävällisesti selittivät. Löysin muuten mainion sivun planeettojen liikkeiden tutkimiseen.

Tutkailinkin marsia viime yönä isän kaukoputkella. Planeetta tarkentuikin okulaarissa pieneksi kellertäväksi pyöryläksi, tähdet ne pysyvät aina vaan pelkkinä valopisteinä.

Mikä sorti äänen suuren

torstai 20.10.2005 klo 23.58

YL lipaston juhlasalissa

Eilinen YL:n Sibelius-kiertueen aloituskonsertti oli omaa luokkaansa. Takuuvarmoista hiteistä vastasivat Sibeliuksen lisäksi Kuula, Rossini, Schubert ja Saint-Saëns. Virolaisen Veljo Torniksen Incantatio maris aestuosi viheltävine tuulineen oli konsertin modernimman puolen positiivinen yllättäjä.

Ensimmäisenä encorena esitetty kuorojoiku ei meinannut käynnistyä ollenkaan – kuoron repeäminen sopi kuitenkin konsertin hyvin vapautuneeseen tunnelmaan. Solistia varten paikalle järjestetty neljän tuulen hattu oli muuten loistoidea. Konsertti päättyi Finlandia-hymniin, jonka päälle on paha mennä pyytämään enää lisää, varsinkaan yliopiston juhlasalissa!

Omenapiirakkaa!

sunnuntai 16.10.2005 klo 17.59

Omena-allergiani estää tuoreiden omppujen syömisen, joten olen tehnyt tänä syksynä parikin kertaa tosi hyvää omenapiirakkaa. Löysin reseptin Kirstin palstalta Hesarista vuosia sitten:

Taikina:

  • 6 dl piimää
  • ¾ dl öljyä
  • 3 dl sokeria
  • 9 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl soodaa
  • 2 tl kanelia
  • 2 tl vaniljasokeria

Päälle:

  • 6 dl omenaviipaleita
  • ½ dl fariinisokeria

Sekoita vehnäjauhoihin sooda, kaneli ja vaniljasokeri. Lisää piimään öljy, sokeri ja jauhoseos. Kaada taikina reunalliselle isolle uunipellille ja levitä päälle omenat ja fariinisokeri. Kypsennä 200 asteessa 25–30 minuuttia.

Taikina on aika reilun kokoinen. Leivoin tänään ⅔-kokoisella taikinalla, ja nyt piirakka oli mielestäni paremman kokoinen omenamäärään nähden, kun se kuitenkin nousee uunissa. Toisaalta jos tykkää muhkeasta piirakasta, niin kyllä tuo alkuperäinenkin passaa, kunhan muistaa käyttää sitä koko uunin levyistä peltiä. :-)

Toimiiko Bluetooth?

perjantai 7.10.2005 klo 23.10

Ostin toisen bluetoothia ymmärtävän puhelimeni, Nokian 6230i:n. Kokeiltiin töissä tänään siirtää kuvia kaverin 6230:n ja oman puhelimeni välillä. Noin neljännellä kerralla kuva saatiin siirrettyä minun puhelimestani toiseen, kunhan ensin pariteltiin puhelimia, vaihdettiin lähetettävän tiedoston nimeä ja odoteltiin aina pitkän aikaa bt-timeoutteja.

Tiedoston lähetys toiseen suuntaan ei kuitenkaan koskaan toiminut, ja kuva piti lopulta siirtää infrapunalla. Kaiken kaikkiaan jäi vähän sellainen maku suuhun, että bluetooth on vieläkin vähän lapsenkengissään.

Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon vielä, että joka kerta toista bt-laitetta etsiessä on löytynyt muita koneita tai kännyjä, joissa bluetoothin pitäisi kyllä olla kytkettynä pois päältä tai ainakin piilotettuna.