6230i-arvostelu

Olen nyt käyttänyt kuukauden päivät Nokia 6230i-puhelinta, edellisen puhelimeni malli oli 6310. Hain uudesta puhelimesta lähinnä samoja perustoimintoja, mitkä vanhassa oli; kamera, mp3-soitin, radio, värinäyttö ja xhtml-selain olivat siis minulle puhtaasti bonusta.

Olen ehdottomasti tyytyväinen ostokseeni: kaipaamani toiminnot toimivat hyvin tai jopa paremmin kuin odotin. Silti esimerkiksi mp3-soitinta käyttäessä tulee helposti mieleen, että miksei asioita voi tehdä kerralla oikein? Oletan nimittäin, että uusissa, varsinaisissa mediakännyköissä käytettävyys on hieman paremmin kohdallaan. Sitten asiaan:

Ruusut

  • Kännykkä on riittävän nopea: viestien, valikoiden ja puhelinluettelon selaaminen tapahtuu riittävän nopeasti, toisin kuin esimerkiksi muutamissa testaamissani Nokian s60-malleissa. Kuvien selaaminen ja zoomaaminen saisi kuitenkin olla nopeampaa, prosessointitehoa ei ole nähtävästi lisätty kameran tarkkuuden parannuttua 6230-malliin nähden.
  • Mm. kalenterin käytettävyys on parantunut entisestä, nappuloiden suurempi määrä auttaa selvästi.
  • Kaikkien nappuloiden tuntuma on hyvä, navi/keskinappulan lisäys oli paikallaan.
  • Tänään ensi kertaa kokeilemani GPRS tuntuu pätkivän junassa huomattavasti vähemmän kuin 6310:aa käytettäessä, syynä voi myös olla operaattorin vaihtuminen Sonerasta Kolumbukseksi. ;-)
  • Sain siirrettyä puhelinluettelon ja viestit helpostit talteen Nokia PC Suitella, joskin vanhan puhelimen kanssa meinasi olla ongelmia, sen kanssa kun tarvittiin sarjaporttipiuha ja vanha versio PC Suitesta.

Risut

  • Bluetooth-ongelmista kirjoitin jo aikaisemmin.
  • Mp3-soittimessa ja radiossa on muutamia käytettävyysongelmia. Musiikkia kuunnellessa tehdään yleensä jotain muuta ja kännykkä on taskussa, joten miksei kännykän mukana tulleella HF-rimpulalla voi esimerkiksi säätää äänenvoimakkuutta tai vaihtaa biisiä/kanavaa? Äänenvoimakkuuden säätäminen puhelimella itsellään on myös vaikeaa: miksi ihmeessa se pitää olla näppäinlukon takana?
  • Onko muistikortti kenties sijoitettu akun alle, jotta sen vaihtaminen olisi mahdollisimman hankalaa? Luonnollinen paikka muistikortille olisi vaikkapa kännykän kyljessä tai päädyssä.
  • Viimeinen risu menee OS X:lle, jonka bt-valikosta löytyvä Browse device pystyi yllättäin lukemaan ja kirjoittamaan kännykän muistiin ja muistikortille, mutta sen ensimmäisen kerran jälkeen kyseinen ohjelma ei ole kertaakaan toiminut. Ongelma ratkesi kuitenkin PhoneDirector-ohjelmalla, jonka shareware-versio osaa siirtää kuvat ynnä muut talteen puhelimesta.

Muita huomioita

Kamera on ihan ok, eli ottaa melko hyviä kuvia, mutta vain ulkona auringonpaisteella, muissa ympäristöissä saa varautua aika reiluun kohinaan ja suttuisiin kuviin. Tämän toki tiesin jo etukäteen. Videokuvan resoluutio on kuitenkin käsittämättömän huono (176×144), joten sillä ominaisuudella ei käytännössä tee yhtään mitään. Lisäksi olen ihmetellyt puhelimen pikayhteys-toimintoa: tukevatko suomalaiset operaattorit sitä ja tekeekö sillä yhtään mitään?

Yksi kommentti ”6230i-arvostelu”-artikkeliin

  1. oskar kirjoittaa:

    Yllättäen vähänkään uudemmissa s60-luureissa muistikortti on kätevästi kyljessä. Olen ollut ihan tyytyväinen 6630:an, mutta N70 vaikuttaa olevan vieläkin parmepi tuote.

    Mikäli “pikayhteys” tarkoittaa push-to-talkia, niin musitelen että Saunalahti ainakin oli tuomassa sitä markkinoille. Sinänsä mielenkiintoinen toiminto, mutta sen kokeileminen Suomessa on hiukan vaikeaa :)

Jätä kommentti