joulukuu 2005

Noita, leijona ja joulupukki

lauantai 24.12.2005 klo 0.22

Narnian tarina oli hyvä ja leffakin ihan hauska, vaikka en Lewisin kirjoja olekaan lukenut. Se oli itse asiassa aivan loistava lastenelokuva ja sopi hyvin mukana olleille 10- ja 11-vuotiaille. Taistelukohtaukset eivät olleet liian rajuja ja ikäraja oli tällä kertaa kohdallaan.

Nytin arvostelussa karsastettiin hieman elokuvan uskonnollisia viittauksia. Minua pistivät pahemmin silmään muutamat lainat lotrista, esimerkiksi kohtaus, jossa lapset ja majavat olivat joulupukkia piilossa hobittien ja nazgulin sijaan.

Elokuvassa oli upeita maisemia ja kohtauksia, mm. lasten kompuroiminen vaatekomeron perältä Narnian metsiin. Useassa kohdassa petyin kuitenkin tietokoneella tehdyn näköisiin erikoistehosteisiin ja viimeistelemättömyyksiin: jäätyneen joen jään lohkeilu ja veden virtaus olivat kuin tietokonepelistä ja metsän lumi näytti ihan studiolumelta. Mutta ehkä huomauttaminen on turhan helppoa, kun elokuvateatteriin astuu melkein suoraan oikeasta lumisesta metsästä.

In dulci jubilo

torstai 22.12.2005 klo 22.06

Eilinen Lumen Valon joulukonsertti Uspenskin katedraalissa tarjosi kauneinta a cappella -musiikkia mitä olen kuunaan kuullut. Ohjelmistossa oli vuorotellen moderneja kappaleita ja renesanssin polyfoniaa. Erityisesti Piae Cantiones -kappaleet eivät tunnu kuluvan puhki millään. Konsertin modernimpi ohjelmisto ei ikävä kyllä ollut alkuunkaan tuttua, joten en oikein saanut kappaleista kiinni näin ensikuulemalta.

Musiikkia netistä

tiistai 13.12.2005 klo 23.40

Radio Helsinki soitti tänään pari loistavaa kipaletta Paul Ankan Rock Swings -levyltä. Löysin levyn iTunes Music Storesta, mutta eipä tee mieli maksaa musiikin mukana tulevasta drm:stä, kun musiikkia löytää netistä ilmaiseksi ilman kopiosuojaustakin. Toisaalta maksaisin mielelläni hyvästä musiikista — niin kuin tästä, jos vain saisin sen haluamassani formaatissa eli laadukkaina mp3:sina ilman drm:ää.

Hesari taas lanseerasi pari kuukautta sitten Musiikkilataamon, joka myy pääasiassa vain kopiosuojattua windows media -formaattia. :-(

Suuret artistit (lue myyvät) ja niiden levy-yhtiöt pyrkivät tuomaan markkinoille pelkästään kopiosuojattua roskaa, sekä cd:llä että netissä. Toivottavasti tulevaisuudessa saadaan lisää Levyviraston kaltaisia musiikkikauppoja.

Trio Töykeiden Waken päätin ostaa ihan perinteisenä cd-levynä, kun Stokkalla vakuuttivat, että levyn voi palauttaa, mikäli siinä olisi kopiosuojauksia ja niistä olisi haittaa. Kopiosuojauksia ei ollut, kiitos siitä!

Lyhyet osoitteet?

sunnuntai 11.12.2005 klo 22.10

Helsingin kaupunki uudisti kotisivunsa. Sivuista vastaa jälleen kerran joku julkaisujärjestelmähirvitys, tällä kertaa IBM:n toimittama. Harvemmissa julkaisujärjestelmissä viitsitään kiinnittää huomiota sivuosotteiden järkevyyteen. Hel.fi:ssä ratkaisuna tarjotaan oikopolkuja eli ”lyhyitä osotteita” (tietoa Hel.fi -sivustosta):

Jos haluatte tehdä omilta sivuiltanne linkkejä kaupungin sivustoon, se on helpointa käyttämällä sivukartasta löytyviä sivujen lyhyitä osoitteita.

Tässä esimerkkejä hel.fi:n ”lyhyistä osotteista”:

Ilmeisesti hel.fi:n ja verkkohesarin tuottajat ovat lukeneet saman artikkelin hakukoneiden toiminnasta, kun molemmissa sivuotsikko on väkerretty väkisin osotteisiin. Osoitteet räjähtävät käsiin viimeistään siinä vaiheessa kun tarvitaan ääkkösiä. Googlen järjestysalgoritmien seurauksena olemme siis saaneet ikävän käytettävyysongelman, jota ei voi kiertää niin kauan kuin hakukoneet toimivat niin kuin ne nyt toimivat.

Hesarissa linkit onneksi toimivat myös ilman artikkelin otsikkoa. Hel.fi:ssä puolet linkin tekstistä on sen sijaan aivan turhaa teknistä puppua.

Vaaligallupit suohon!

maanantai 5.12.2005 klo 1.09

Mitä tarkoitusta palvelevat presidentinvaalien alla päivä toisensa jälkeen teetettävät vaaligallupit? Gallupeissa uutisoidaan suurin otsikoin suosituimpien ehdokkaiden kannatuslukujen pienistäkin muutoksesta. Gallupit itsessään vaikuttavat kuitenkin ehdokkaitten kannatukseen, eikä vaaleissa ole tietääkseni tarkoitus valita sitä kaverin mielestä parasta ehdokasta vaan aidosti omasta mielestä paras ehdokas.

Hesarin Perässähiihtäjä-blogissa puidaan luonnollisesti gallup-tuloksia ahkeraan. Blogin kommenteissa onkin sekä harmiteltu gallupien runsautta että todettu vaaliväittelyjen olevan lopulta gallupeja tärkeämpiä äänestäjien valitessaan ehdokastaan. Toivotaan niin!

Mutta tehdäänpä Varjogallup! Inhottavatko nykyiset vaalikyselyt muitakin?