Eka leiriytyminen
@Karigasniemi, 1291 km, Paulan muistiinpanot
Kymmenen kilometriä ennen Karigasniemeä pysähdyimme Kevon luonnonpuiston sisäänkäynnillä ja kiersimme parin kilometrin mittaisen luontopolun, joka kulki tunturikoivujen alla rinteitä ylös ja alas. Polun varrella oli Suomen suurin luonnonlähde, Sulaoja, jota varsinaisesti olimmme tulleet katsomaan.

Karigasniemen leiripaikka

Yöuinti
Karigasniemen leiripaikkamme löytyi pienen etsiskelyn jälkeen ja perille pääsi onneksi autolla – nipin napin. Edellinen visiitti paikalla oli noin viidentoista vuoden takaa.
Juhannusillan ateriaksi paistoimme mukavat sisäfileet ja lisukkeina oli mm. perunaa, silliä ja herkkusieniä. Illan sää oli hurmaava ja aurinko houkutteli iltauinnille vielä puolen yön aikaan Karigasjoen koskiin.
Aamuyöllä heräilimme sateen ropinaan, mutta jatkoimme unia. Kun puoli kymmenen aikaan kömmimme pystyyn, oli onneksi jo poutaa. Toisessa teltassa kuorsattiin pari tuntia pidempään, joten vasta puolilta päivin jätimme leiripaikan. Ennen Norjan rajan ylitystä täydensimme ruokavarastoja Karigasniemen Sparissa, jossa oli todella mainitsemisen arvoiset lihatiskit.

Kylmä juomajemma Karigasjoessa
Karigasniemen 1,42 euron litrahinta kalpeni muuten rajan toisella puolella Karasjoen 1,6 eurolle.