Käytiin tsekkaamassa Rautatieasemaa vastapäätä avannut uusi italialainen ravintola, Leonardo. Positiivista, että ihan keskeisille paikoille tulee muitakin kuin S-ryhmän ravintoloita!

Antipasto italiano ja carpaccio olivat herkullisia, mutta pariloidun vuohenjuuston sijaan tuotiinkin paneroitua. Tarjoilija ei meinannut ensin ymmärtää niiden eroa ja kertoi myöhemmin, että “parilointikone on juuri nyt rikki.” Katkarapupastakaan ei pärjännyt WTC:n Papa Giovanni spaghetterian palkitulle versiolle.

Kun palvelukaan ei ollut kovin kummoista, ei samaan paikkaan tarvitse mennä syömään ihan heti uudelleen.

Huomasin viime viikolla, että Googlen kielityökalut olivat saaneet suomen kielen joukon jatkoksi. Vielä merkittävämpi muutos on kiinnitetyistä kielipareista (25 kaksisuuntaista paria) luopuminen ja konekäännöksien tarjoaminen kaikkien tarjolla olevien kielien välille (24 x 24 = 276 käännösparia). Suomi ja muut eksoottisemmat kielet ovat tarjolla kaikissa muissa Googlen kielityökaluissa paitsi sanakirjassa.

Wikipedian mukaan Google on luonut valmiiden kieliparien väliset käännöskoneet käsittelemällä eri kielille käännettyjä YK-aineistoja tilastollisesti. Aluksi Googlen kielikoneessa olikin ilmeisesti tarjolla vain YK:n kuuden virallisen kielen (arabia, kiina, englanti, ranska, venäjä ja espanja) väliset kieliparit.

Koska kaikkien 24:n tarjolla olevan kielen välille ei ole luotu suoria kielipareja, ovat joidenkin kielten väliset käännökset mahdollisia vain välikielen avulla. Kielityökalujen ohjelmointirajapinnassa kerrotaan, että välikielenä käytetään englantia.

Suomeen kääntäminen toimiikin yllättävän hyvin esimerkiksi kiinasta. Kokeilin kääntää kiinankielisen Suomi-artikkelin Wikipediasta. Artikkelin noin 1250 sanan joukossa on hyvin vähän alkukielisiä sanoja (noin 10) ja välikieltäkin vain noin 30 sanan verran. Parhaimmillaan kone kääntää selkeitä ja osuvia lauseita kuten

“Toisen maailmansodan aikana Suomi käsittelee Neuvostoliiton kahdesti”

Joskus kielioppivirheet ja tuplakäännöskukkaset kasautuvat näin:

“Matkustus Suomen kansaa, jos ei pestä sauna, vastaa ei ollut Suomi.”

Samalla löytyi asiavirheitäkin: Suomen kulttuuri -osiossa kerrotaan kiinaksi, että suomalaiset lapset odottavat jouluna lahjojen saapuvan takan savupiipun kautta takan reunalle ripustettuihin sukkiin. Nyt voisi tietysti kokeilla artikkelin korjaamista Googlen kielityökalujen avulla… tai sitten ei.

Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner väittää tämänaamuisessa Hesarissa, että YLE on “korostetusti sisällön tekijä” ja että “jakelun voivat hoitaa muutkin”. Hän maalailee yhteistyökuvioita kaupallisten toimijoiden kanssa – artikkelissa mainitaan “ristiinlinkitys” Ylen ja muiden toimijoiden nettisivuilla (huhhuh, miten edistyksellistä :-o). Lisäksi puhutaan kovasti siitä, miten ohjelmien teko on rahoitettu lupamaksuilla, eikä tekijänoikeuksista haluta enää rahastaa toiseen kertaan.

Herää kysymys siitä, miksi Ylen luomia ohjelmia luovutettaisiin kaupallisille toimijoille sen sijaan, että niistä pääsisivät nauttimaan lupamaksujen maksajat suoraan netissä? Ylen “elävä” arkisto on askel oikeaan suuntaan, mutta ei kuitenkaan käytännössä toimi.

TVKaista.fi on hyvä esimerkki siitä, mitä tv-lupamaksulla voitaisiin tarjota. Peräänkuulutin juuri tällaista palvelua pari vuotta sitten. Nyt kun luovuin tietokoneen käytöstä digiboksina, tarjosi TVKaista loistavan vaihtoehdon. Saan tarvittaessa imuroida kahden viikon aikana minkä tahansa ohi menneen ohjelman tietokoneelle täysilaatuisena, ilman että tarvitsee muistaa mitään ajastuksia etukäteen. Voin katsoa tallenteen sitten kun minua huvittaa.

TVKaista todella siirtää aikasidonnaisen tv-lähettämisen (eli broadcastauksen) historiaan. Sen sijaan, että Yle ottaisi oppia innovatiivisesta nykypäivän teknologiasta, tyytyy se isottelemaan palvelulle, jota se ei itse keksinyt.