Musiikkia Porin Triviaalikoulun nuottikirjoista
perjantai 10.10.2008 klo 0.32
Laulu- ja soitinyhtyeemme, Sonus Borealis julkaisi elokuussa ensimmäisen albuminsa: Musiikkia Porin Triviaalikoulun nuottikirjoista. Levyn äänittäminen keväällä 2008 Kolmen Ristin kirkossa oli mielenkiintoinen prosessi, en nimittäin arvannut että sitä tehdään ihan niin monissa pätkissä.
Vanhassa vara parempi -tapahtumassa esittämämme levynjulkistuskeikan jälkeen paikallislehdet Etelä-Saimaa ja Uutis-Vuoksi kirjoittivat kyllä levyarvostelut, mutta alan lehtien arvosteluja odotellaan vielä. Arvostelujen odotetaan ilmaantuvan jossain vaiheessa mm. Rondoon, Organumiin ja Hesariin.
Risto Nordell kommentoi levyä kannustavasti ohjelmassaan radio ylen yhdessä. Itse en pysty levyä mitenkään objektiivisesti kuuntelemaan, saati sitten arvostelemaan. Ja saa tuota levyä tähän blogiinkin arvostella! :)
CD-lättyä myyvät yhtyeen jäsenet sekä Fuga – näkyipä levy olevan vielä tällä viikolla Musiikki Fazerin uudet levyt -hyllyssä. MP3set ovat myynnissä The Groundissa. Lisäsin tänään muutaman kappaleen myös Last.fm:ään täyiksi, saa nähdä nappaako.
Innostuin kokeilemaan last.fm-musiikkiyhteisöä itsekin. Nyt blogin oikeasta reunasta näkee mitä musiikkia olen viimeksi kuunnellut.
Päivitys: Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksen emeritusprofessori Gudrun Viergutz on tutkinut Triviaalikoulun nuottikirjoja ja toimittanut yliopiston julkaiseman näköispainoksen, joka on nyt siis verkossakin saatavilla! Näköispainos helpottaa huomattavasti tähän nuottikirjaan perustuvan ohjelmiston laajentamista tulevaisuudessa, kun nuotteja puhtaaksikirjoittaakseen ei tarvitse kaivella vanhoja mikrofilmejä.