Spotify

Spotify
Olen käyttänyt nyt noin kuukauden ajan Spotifyä, joka on uusi tapa kuunnella musiikkia: verkosta voi kuunnella haluamiaan kappaleita ilman, että kappaleita tallennetaan omalle kovalevylle.

Idea on aivan loistava ja kuunteluohjelma erinomaisen hyvin toteutettu – mieleen tulee vain: miksei tätä ole tehty aiemmin? Vastaus lienee, että sopimusten tekeminen levy-yhtiöiden kanssa on vain niin vaikeaa. Nyt ruotsalaiset ovat onnistuneet siinä varsin hyvin. Toinen vastaava palvelu on Deezer.

Spotifyä ei tietysti voi käyttää esimerkiksi lenkkipolulla, autossa tai vaikkapa pleikalla, mutta ehkäpä nämäkin onnistuvat tulevaisuudessa, kun langattomat nettiyhteydet, kulutuselektroniikka ja softat tästä vielä hieman kehittyvät. Ensin mp3set tekivät cd-levyt turhiksi ja epäkäytännöllisiksi; nyt Spotify tekee mp3set epäkäytännöllisiksi: tiedostoja ei tarvitse siirtää koneelta toiselle eikä pelätä biisien häviämistä kovalevyn/softan/drm:n hajotessa.

Aina kuitenkin on olemassa musiikkia, jota ei julkaista netissä kaikkien saataville (kuten epäkaupalliset ja pienten, itsenäisten yhtyeiden äänitteet). Sellaisen sisällön soittaminen ei tietysti onnistu Spotifystäkään.

Itselläni Spotify täyttää juuri sopivasti sen tarpeen, kun haluaa tsekata jotain ennen kuulematonta, uutta tai vanhaa musiikkia, että mistä siinä on kysymys, ennen kuin haluaa ostaa kappaleita itselleen. Myös työkäytössä Spotify on näppärä.

Spotifyä voi käyttää joko ilmaiseksi, jolloin joutuu kuuntelemaan mainoksia silloin tällöin tai sitten voi maksaa 9,9 euroa kuussa mainoksettomasta käytöstä. Ilmaiskäyttö vaatii kutsun Spotifyn käyttäjäksi. Uusia kutsuja jaetaan päivittäin ainakin lakka.se:ssä ja fleo.se:ssä.

Nyt Spotify hoitaa (uuden) musiikin kuuntelun järkevästi ja telkkuohjelmat saa TVKaistasta; kuka kehittäisi yhtä näppärän palvelun elokuvien ja sarjojen katsomiseen?

Päivitys: Spotify-tunnareita jaetaan myös rejected.se:ssä.

Yksi kommentti ”Spotify”-artikkeliin

  1. kuu » Blog Archive » Lisää Spotifystä kirjoittaa:

    [...] muistiinpanoja matkan varrelta « Spotify [...]

Jätä kommentti