Kuvaaminen

Uusi kamera

sunnuntai 26.3.2006 klo 6.13

Ostin sitten sen pokkarikameran, vaikkakin vähän vastentahtoisesti. Halusin väen vängällä mahdollisimman pienen kameran, jossa olisi kuitenkin mahdollisuus mm. valotuksen manuaalisäätöön. Loppupeleissä parhaat vaihtoehdot mielestäni olivat Panasonic Lumix DMC-LX1, Canon PowerShot S80 ja Canon PowerShot A620. Ostin jälkimmäisen.

Nyt kun sitten lopulta ostin sen pitkän jahkailun jälkeen, niin en tiedä oliko siinä mitään järkeä haluta kaikkia kameran ominaisuuksia. Se kun pakottaa tekemään melkoisen kompromissin kameran koon suhteen. Toisaalta, kun on kerran tottunut operoimaan digijärjestelmäkameraa, ei oikein tee enää mieli ostaa tahi käyttää pokkaria. Sitä järkkäriä vaan ei voi ottaa joka paikkaan mukaan. :-(

Paskapokkarit

perjantai 29.7.2005 klo 13.23

Talouteemme hankittiin digijärkkäri, joten etsin nyt pientä pokkarikameraa sen vastapainoksi. Mutta mikä hitto siinä on, että ne pienet kamerat on tahallaan rampautettu toiminnoiltaan: suljinajan ja aukon suuruuden manuaalisäätöä ei ole missään pikkumalleissa, mutta kaiken maailman valmiita kuvausmoodeja (esim. party, beach, museum, fireworks) kyllä riittää.