Nordkapp

Eka leiriytyminen

lauantai 24.6.2006 klo 12.00

@Karigasniemi, 1291 km, Paulan muistiinpanot

Kymmenen kilometriä ennen Karigasniemeä pysähdyimme Kevon luonnonpuiston sisäänkäynnillä ja kiersimme parin kilometrin mittaisen luontopolun, joka kulki tunturikoivujen alla rinteitä ylös ja alas. Polun varrella oli Suomen suurin luonnonlähde, Sulaoja, jota varsinaisesti olimmme tulleet katsomaan.

Karigasniemen leiripaikka
Karigasniemen leiripaikka
Yöuinti
Yöuinti

Karigasniemen leiripaikkamme löytyi pienen etsiskelyn jälkeen ja perille pääsi onneksi autolla – nipin napin. Edellinen visiitti paikalla oli noin viidentoista vuoden takaa.

Juhannusillan ateriaksi paistoimme mukavat sisäfileet ja lisukkeina oli mm. perunaa, silliä ja herkkusieniä. Illan sää oli hurmaava ja aurinko houkutteli iltauinnille vielä puolen yön aikaan Karigasjoen koskiin.

Aamuyöllä heräilimme sateen ropinaan, mutta jatkoimme unia. Kun puoli kymmenen aikaan kömmimme pystyyn, oli onneksi jo poutaa. Toisessa teltassa kuorsattiin pari tuntia pidempään, joten vasta puolilta päivin jätimme leiripaikan. Ennen Norjan rajan ylitystä täydensimme ruokavarastoja Karigasniemen Sparissa, jossa oli todella mainitsemisen arvoiset lihatiskit.

oluet koskessa
Kylmä juomajemma Karigasjoessa

Karigasniemen 1,42 euron litrahinta kalpeni muuten rajan toisella puolella Karasjoen 1,6 eurolle.

Vihdoinkin lapissa!

perjantai 23.6.2006 klo 18.19

@Inari, ~1180 km, musa: Peter Tosh

Rovaniemen ja Sodankylän jälkeen maisemista rupesi hiljalleen löytymään lappimaisia piirteitä: nevoilla laiduntavia poroja, pieniä koskipuroja ja ennen kaikkea vaaroja ja tuntureita – Suomen vuoria.

pororallia
Jussi M:n tyylinäyte porojen ohittamisessa Inarinjärven rantatiellä

Kävimme huuhtomassa Ivalon S-market Vaskoolista talteen kultahiput eli uudet perunat, sillit, sisäfileet, makkarat ja oluet. Ivalosta taisi löytyä ensimmäinen yli 1,4 euron litrahinta bensiinille.

Näköala Inarinjärvelle
Maksettu näköala Inarinjärvelle

Ivalon ja Inarin väliltä löytyi mahtava näköalapaikka Inarinjärvelle. Kolmeen euroon tingattu hinta ja 20 prosentin mäki eivät onneksi pelottaneet meitä pois, vaikka pois lähtiessä alamäki vähän kyllä arvelutti.

Alamäki
Alamäki pois näköalapaikalta

Inarissa saimme saamelaismuseo Siidan Sarrit-ravintolassa huippuhyvää poron osso buccoa. Pienen arpomisen jälkeen saimme järjestettyä väsyneille matkaajille perinteisen juhannusaaton saunan hotelli Inarin Kultahovin rantasaunassa ja samalla uskaliaimmat kastautuivat viereisen kosken nilkan syvyisessä, jääkylmässä vedessä.

Koski Inarissa
Koski Inarin Kultahovin saunalla

Lordi-aukiolta napapiirille

perjantai 23.6.2006 klo 7.13

@Napapiiri, 850 km, musa: JeanS - Isä aja hitaammin

Itikoita keulassa
Itikoita keulassa

Kuskit kertoivat, että matkalla oli satanut välillä itikoita tuulilasiin. Jälki näkyi rekisterikilvissäkin. Limingan taukopaikalla, ABC Tupoksessa, oli ärsyttävän paljon hyttysiä pihalla, pohjoisessa niitä on varmaan lisää.

Lordi-aukioko?
Lordi-aukioko?

Rovaniemellä pysähdyttiin etsimään Lordi-aukio, mutta emme varsinaisesti löytäneet Lordin jalan tai räpylöiden jälkiä. Aukion nimeä ei edes löytynyt kartasta tai talojen seinästä. Eräällä seinällä näytti kyllä olevan Lordin siivet:

Lordin siivet?
Lordin siivet?

Kohta Rovaniemen pohjoispuolella löysimme napapiirin – tai ainakin paikan, jossa napapiiri on joskus ollut. Sitä ei voinut olla huomaamatta mahtavine Joulupukki-teemapuistoineen. Epäselväksi jäi, siirretäänkö teemapuistoa napapiirin vuotuisen liikkeen mukana.

Napapiirin ylitys
Napapiirin ylitys

Rovaniemen eteläpuolella oli kuulemma hirviä tien päällä, mutta jo 30 kilometriä napapiirin jälkeen bongattiin eka poro!

Pitkiä suoria

perjantai 23.6.2006 klo 1.58

@Rantsila, 559,6 km

Taivaanrannassa näkyy punainen kajo, mahottoman pitkiä suoria, eikä yhtään liikennettä! Välillä on sataa ripsautellut, mutta enimmäkseen on ollut poutaa. Keskiyön auringon voisi kai siis (ainakin teoriassa) bongata jossain vaiheessa matkaa…

Pitkiä suoria ennen Oulua
Pitkiä suoria ennen Oulua

Kun käperryin eka kerran nukkumaan vajaat neljä tuntia sitten, tuntui, ettei nukkuminen ole tässä tilassa mahdollista, mutta kovasti se uni tuli sitten myöhemmin silmään.

Suunnitellulla Pulkkilan kohtaamispaikalla eka matkatankkaus ryöstöhintaan 1,369 €/l, kakkosauto auttamattomasti (60 km) jäljessä.

Ekat ruuhkat

torstai 22.6.2006 klo 22.12

@Oravakivensilta, ~200 km takana

Eka kuskinvaihto. Nelostien motarit veti hyvin, ennen lahtea joutui silloin tällöin nostamaan jalan kaasulta, eikä Lahdesta Heinolaan ollut mitään tietoa aikaisempien vuosien juhannusruuhkista. Reippaasti ennen Jyväskylän liittymää meno pysähtyi kuitenkin totaalisesti, mutta onneksi täysstoppi jatkui suoraan Mikkelin suuntaan.

Jyväskylän liittymä nelostiellä
Jyväskylän liittymä nelostiellä

Nelostie jatkuu 80 ja 100 rajoitusten vaihdellessa mukavissa maisemissa ja mie taian ottaa torkut.