Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner väittää tämänaamuisessa Hesarissa, että YLE on “korostetusti sisällön tekijä” ja että “jakelun voivat hoitaa muutkin”. Hän maalailee yhteistyökuvioita kaupallisten toimijoiden kanssa – artikkelissa mainitaan “ristiinlinkitys” Ylen ja muiden toimijoiden nettisivuilla (huhhuh, miten edistyksellistä :-o). Lisäksi puhutaan kovasti siitä, miten ohjelmien teko on rahoitettu lupamaksuilla, eikä tekijänoikeuksista haluta enää rahastaa toiseen kertaan.

Herää kysymys siitä, miksi Ylen luomia ohjelmia luovutettaisiin kaupallisille toimijoille sen sijaan, että niistä pääsisivät nauttimaan lupamaksujen maksajat suoraan netissä? Ylen “elävä” arkisto on askel oikeaan suuntaan, mutta ei kuitenkaan käytännössä toimi.

TVKaista.fi on hyvä esimerkki siitä, mitä tv-lupamaksulla voitaisiin tarjota. Peräänkuulutin juuri tällaista palvelua pari vuotta sitten. Nyt kun luovuin tietokoneen käytöstä digiboksina, tarjosi TVKaista loistavan vaihtoehdon. Saan tarvittaessa imuroida kahden viikon aikana minkä tahansa ohi menneen ohjelman tietokoneelle täysilaatuisena, ilman että tarvitsee muistaa mitään ajastuksia etukäteen. Voin katsoa tallenteen sitten kun minua huvittaa.

TVKaista todella siirtää aikasidonnaisen tv-lähettämisen (eli broadcastauksen) historiaan. Sen sijaan, että Yle ottaisi oppia innovatiivisesta nykypäivän teknologiasta, tyytyy se isottelemaan palvelulle, jota se ei itse keksinyt.

KRP sensuroi reilu viikko sitten sensuroinnin vastustajan. Parempaa julkisuustemppua suomalaisen nettisensuroinnin kritiikille ei olisi voinut toivoa. Tapaus osoittaa ennakkosensuroinnin ongelmat ja tuo julki epäkohdat, jotka luvattiin huomioida sensurointijärjestelmää rakennettaessa. Käytössä oleva ennakkosensuuri on pelottava ja aivan liian tehokas työkalu virkamiesten varaan jätettäväksi.

Viime vuoden alussa tuli voimaan Laki lapsipornografian levittämisen estotoimista. Laki ja nyt sen ympärillä käytävä keskustelu on klassinen esimerkki lasten poliittisesta hyväksikäyttämisestä. Lapsiporno pitää toki kitkeä pois netistä, mutta auttaako Suomessa käytössä oleva ennakkosensurointi vai onko se vain ongelman lakaisua maton alle? Miksei poliisi selvitä väitettyjen lapsipornosaittien ylläpitäjiä, sulje saitteja ja saata ylläpitäjiä tuomittavaksi?

Näitä ja muita kysymyksiä on asiallisesti käsitellyt Jyrki Kasvi kirjoituksessaan Sananvapausaktivistin onnenpäivä, EFFI tiedotteessaan Sensuuri osuu sivullisiin ja YleX Tänään radiossa otsikolla Lapsiporno ja netin ennakkosensuuri. Hyvän esimerkin suomalaisen nettisensuurin kansainvälisesti saamasta huomiosta on Amnesty Internationalin Censorship news, jossa Suomi on päässyt Bad news -listan kärkeen muiden kaltaistensa joukkoon (eli Bangladesh, Venäjä ja Lähi-itä).

Eilinen uutispommi oli viestintäministeri Suvi Lindénin lausahdus nettisensuroinnin pakottamisesta Suomessa. Asiaa ei ikävä kyllä huomioitu kovinkaan näkyvästi valtamediassa. Nyt tarvittaisiinkin samantyylistä masinointia kuin Lex Karpelan yhteydessä: siis kampanjointia ja mielenosoituksia, jotka huomioidaan positiiviseen sävyyn mediassa. Ministeri Lindén voisi tietysti edistää asiaa ja esimerkiksi käskemällä KRP:tä sensuroimaan vaikkapa effi.orgin.

Toteutin irkkikanavan käyttöön eräänlaisen kuvablogin, johon voi lähettää kännykästä kuvaviestin matkan päältä. Irkkikanavalla on botti, joka kertoo kanavalle kuvaviestin otsikon ja URLin, josta sähköpostin sisältö löytyy. Viestin voi joko lähettää natiivisti sähköpostina kännykästä kuvaviestinä, jonka vastaanottajaksi on merkitty sähköpostiosoite, jolloin operaattorin mms-gw lähettää viestin eteenpäin sähköpostina.

Palvelu on toteutettu kahdella Perl-skriptillä ja yhdellä PHP-skriptillä. Saapunut kuvasähköposti ohjataan toiselle Perl-skripteistä, joka purkaa viestin levylle käyttäen mm. MIME- ja Unicode-pakettien luokkia. Tiedostoille annetaan satunnaisista alfanumeerisista merkeistä koostuva nimi. Viestin otsikko ja URL-osoite kirjoitetaan nimettyyn putkeen, jota myös Perlillä koodattu irkkibotti lukee ja kirjoittaa lukemansa irkkikanavalle.

Järjestelmän mielenkiintoisin osa on pääsynvalvonnasta vastaava PHP-koodi. Pääsynvalvonnalla halutaan estää kuvalinkin rajaton leviäminen irkissä, mutta toisaalta sallia helppo pääsy sisältöön omalta kanavalta. Jos käyttö ei ole tarpeeksi helppoa, ei palvelua tulla käyttämään. Toisaalta palveluun ei uskalleta laittaa niitä ehkä hauskimpia kuvia, mikäli kuvat voivat levitä liian helposti muille kanaville. Muutaman kymmenen ihmisen ylimäärinen kohdeyleisö ei ole ongelma, mutta useamman sadan ihmisen ylimääräinen yleisö ei ole haluttavaa, vaikkakin liiankin helppoa saavuttaa irkissä.

Pääsynvalvontaan ehdotettiin neljää eri lähestymistapaa:

• ajallinen rajaus, resurssit näkyvät vain n vuorokautta
• rajaus n:ään ensimmäiseen HTTP-pyyntöön
• rajaus ensimmäisten n:n IP-osoitteen perusteella: tämän rajauksen käyttö yksinään mahdollistaa pysyvät urlit
• Flickr-tyylinen rajaus: resurssit näkevät vain, jos selaimella on käyty hakemassa cookie aiemmin jostain muusta urlista

Paras olisi joku edellisten yhdistelmä. Ajallinen rajaus on ainoa, joka ei vaadi tietokantabackendin käyttöä. Nyt käytössä on pelkkä ajallinen rajaus, mutta tarkoitus on lisätä myös HTTP-pyyntöjen määrän rajaus. Lisäksi satunnaiset resurssinimet estävät nimien arvailun edellisten perusteella.

Päivittelin Ubuntun vihdoin ja viimein Feisty Fawn -versioon (7.04). Uudesta Ubuntusta löytyi telkkukortin ajuri distron jakelemasta kernelistä (versio 2.6.20-16). Tämä johti siihen, että sain lopulta Nvidia-näytönohjaimen binääriajurin käyttöön (kun en ollut jaksanut sitä käsin käänneltyyn kerneliin säätää). Ajurin sai kätevästi käyttöön ohjetta seuraamalla ja hiirtä kliksuttelemalla. Bootin jälkeen pääsinkin jo nauttimaan alppimaisemista Google Earthissa!

Nyt kun sain näytönohjaimen OpenGL-kiihdytykset käyttöön, rupesin haikailemaan Mac OS X:n Exposén perään – sellainen kuulemma löytyy Feistyn nykyisestä oletusikkunamanagerista Compizista. Luovuin haikein mielin hetkeksi Enlightenmentistä (en olekaan käyttänyt sitä kuin vasta n. 8 vuotta :-o) Compizia testatakseni. Compizin ja XGL:n käyttöönotto sujui varsin vaivattomasti näillä ohjeilla.

Kuten vähän aavistelinkin, ei Compizin käyttöliittymäkarkit (kuten kuutiomainen työpöytien selailu) vaikuttaneet oikeasti hyödyllisiltä, “exposé” poislukien. Nyt, parin viikon käytön jälkeen vaihdoin takaisin Enlightenmentiin. Tässä muutamia käyttökokemuksia ja puutteita Compizissa, E:hen verrattuna:

• Kuutiotyöpöydät (valikossa nimellä viewports) ja näppäimistöltä vaihdettavat työpöydät (desktops gconf-editorissa) ovat eri konsepteja. Desktopit on kuitenkin ne, joita voi vaihtaa näppäimistöltä ja ikkunan voi siirtää kontekstivalikosta yhdelle tai useammalle desktopille, ei viewportille.
• Ikkunaa ei voi raahata toiselle työpöydälle Alt-raahauksella
• Focus-follows-mousen saa päälle, samoin click-to-raisen pois päältä, mutta tällöin ikkunaa ei saa näpsäkästi päällimmäiseksi Alt-klikkauksella.
• Ikkunoiden koon muuttaminen ei onnistunut aina (bugi?).
• Myös Alt-tab-grafiikat bugasivat: työpöytä pieneni aina alt-tabia painaessa.

Huhtikuun alussa Apple paljasti aloittavansa toukokuussa DRM-vapaan musiikin myynnin yhteistyössä EMIn kanssa iTunes Music Storessa. Haeskelin epäluuloisena DRM-vapaata sisältöä iTMS:stä jo muutamaan kertaan kuun vaihduttua, mutta en löytänyt. Nyt kuun lopussa lupaukset täytettiin nimellä iTunes Plus, myös Suomessa.

DRM-vapaat kappaleet maksavat 1,29 € kappale, mutta albumin hinta näytti olevan sama vanha 9,99 €. Kun selasin ensimmäistä kertaa iTunes Plussaa, tarjottiin kahden aiemmin ostamieni kappaleen päivitystä DRM-vapaaksi hintaan 0,30 €/kappale. En löytänyt tapaa päivittää yksittäisiä kappaleita, joten tartuin tarjoukseen, vaikka en molempia olisikaan tarvinnut. Aluksi plus-kappaleiden imurointi hieman takkusi, mutta sain kappaleet lopulta perille. Lisäksi iTMS:n haku tuntuu olevan nyt rikki. Toivottavasti ongelmat ratkeavat lähipäivinä.

iTunes Plussan formaattina käytetään MPEG4-audiota eli AAC:tä, jonka iTunes muuttaa tarvittaessa MP3:ksi.

Tällä hetkellä DRM-vapaana voi siis ostaa EMIn artistien kappaleita. Toivottavasti jatkossa muutakin. Muista kappaleista saa DRM:n pois esimerkiksi soittamalla kappaleen AIFF-tiedostoksi Audio Hijackilla. Tällöin joutuu tosin siirtämään metadatatiedot käsin uuteen tiedostoon.

Edit: Slashdotissa huomattiin, että iTunes Plussasta ostetut AAC-tiedostot sisältävät ostajan nimen ja sähköpostiosoitteen, jotta ostoksien leviämistä voisi seurata. iTunesin AAC:stä pakkaamassa MP3-tiedostossa näitä tietoja ei sentään ole. Häviöllinen uudelleenpakkaaminen on kuitenkin aina huono idea.

iTunes Plussasta ostettavien AAC:n bitrate on kaksinkertainen (256 kbps) kopiosuojattuihin verrattuna. Toivottavasti Applella on alkuperäiset kappaleet tallessa häviöttömässä formaatissa, ettei tuplabitraten myyminen olisi ihan kusetusta…