Luokittelematon

Kiekkogolf

maanantai 17.8.2009 klo 22.46

Alkukesästä avattiin Helsingin Siltamäessä uusi kiekkogolfrata, jota olenkin tahkonnut viime aikoina. Täytyy kiittää erityisesti Helsinkiä ja Vihtiä lähialueen hienoista ja ilmaisista (!) radoista.

Siltamäessä oli aluksi muutamilla väylillä tiheään kasvanutta heinää ja nokkosta, mutta nyt melkein kaikki väylät on siistitty hyvään pelikuntoon. Harvat miinukset radalla tulee enää hyvällä säällä väylien keskellä loikoilevista lajista tietämättömistä auringonottajista, joiden vuoksi ei aina pysty heittämään.

Olen suunnitellut muutamien Etelä-Suomen 18-väyläisten ratojen kiertämistä tutustumismielessä, mm. Hangon ja Tampereen. Liitokiekko.comissa on Suomen radat kartalla ja listattuna.

Itse olen käynyt heittämässä muutamia ratoja läpi pääkaupunkiseudun lähellä ja niistä alkaa olla muodostunut aika hyvät mielipiteet. Alla omat näkemykseni kiekkogolfratojen hyvistä ja huonoista puolista ja kiertämäni lähiradat järjestettynä niiden perusteella.

plussat

  • vaihtelevat maastonmuodot
  • vaihtelevat esteet väylillä (puita/aukeaa/vettä)
  • vaihtelevat väylien pituudet
  • palveluja (vesipiste/vessa/kioski/eväspaikkoja)
  • kunnolliset korit ja teet
  • täysi 18-väyläinen rata

miinukset

  • aluskasvillisuus, johon kiekko häviää, erityisesti nokkoset
  • ulkoilureitti = ihmisiä
  • ulkoilualue = auringonottajia
  • rikottavia autoja/ikkunoita
  • mutainen maasto

rata-ranking

  1. Vihti/Ojakkala (entinen): +5 -1
  2. Vihti/Nummelanharju: +5 -1
  3. Helsinki/Meilahti: +5 -2
  4. Helsinki/Siltamäki: +4 - 2
  5. Helsinki/Tali: +4 -3
  6. Kerava/Keinukallio: +4 -3
  7. Vantaa/Päiväkumpu: +3 -2
  8. Vantaa/Simonmetsä: +3 -2
  9. Janakkala/Kiipula: +2 -1

Piraatti-YLE?

torstai 19.3.2009 klo 23.56

YLE/The Pirate Bay
Katsoin eilen YLEn FST5-kanavalta mielenkiintoisen dokumenttiohjelman The Pirate Baystä. Ohjelma on hyvin ajankohtainen, sillä siinä käsiteltiin sekä TPB:n meneillään olevaa oikeudenkäyntiä että tekijänoikeuden haasteita internetissä.

Huomasin, että ohjelman taustamusiikkina oli käytetty paria kappaletta Nine Inch Nailsin tuoreelta, netissä julkaistulta The Slip -albumilta. The Slip sopi hyvin kyseisen dokkarin taustamusiikiksi äänimaailmansa ja tunnelmansa vuoksi – ja ennen kaikkea siksi, että NIN julkaisee musiikkinsa nykyisin ilman levy-yhtiötä ilmaiseksi netissä. Kaiken kukkuraksi The Slip on julkaistu Creative Commons -lisenssillä, joka mm. antaa luvan käyttää musiikkia osana muita uusia teoksia (kuten tv-ohjelmia), näillä lisäehdoilla:

  • alkuperäisen teoksen tekijä (eli Nine Inch Nails) on ilmoitettava
  • teosta (The Slip -albumia) ei saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin
  • jos teosta (The Slipiä) käytetään uuden teoksen pohjana, tulee syntynyt teos jakaa samalla lisenssillä

YLEn dokumentissa ei kuitenkaan mainittu sanallakaan alkuperäisteosta, eikä tv-ohjelmaa oltu lisensoitu Creative Commons -lisenssillä!

Voihan olla, että YLE olisi sopinut musiikin käytöstä erikseen CC-lisenssin ohi, mutta taustamusiikin tekijän mainitsematta jättäminen vaikuttaa epäilyttävältä joka tapauksessa. Netistä ladatun musiikin luvaton käyttö (eli CC-lisenssiehtojen rikkominen) olisi aika ironista juuri tämän dokumenttiohjelman yhteydessä, sillä dokumentissa kritisoidaan useaan otteeseen musiikin nettilatailua.

Kiitos Fiskars!

keskiviikko 9.7.2008 klo 23.03

Rikkaruohonpoistaja

Tällä kertaa kehut ansaitsee Fiskars. Taloyhtiön rikkaruohonpoistajasta halkesi muovinen työntökahva minun käsittelyssäni. Kyseisen osan saa kivasti vaihdettua työkalusta, mutta sitä ei myydä rautakaupassa.

Onneksi tajusin ottaa yhteyttä suoraan Fiskarsiin. Fiskarsilta vastattiin suoraan, että lähettävät minulle uuden osan takuutoimituksena. Parin päivän päästä osa tulikin postissa eikä työkalua tarvinnut heittää kertakäyttöisenä menemään.

Suoramarkkinointikielto

tiistai 29.4.2008 klo 21.50

Tänään sain taas puhelinspämmiä, yrittivät myydä Soneraa. Mitta tuli täyteen, ja soitin saman tien numeroon 0600 13404 (ma-pe klo 8.30-18, puhelun hinta 0,39 €/min +pvm) ja pyysin lisäämään tietoni Asiakkuusmarkkinointiliiton puhelintarjonnan rajoituspalveluun.

Kaverini mukaan palvelu toimii hyvin ja on voimassa 3 vuotta kerrallaan. Kun ilmoitin itseni palveluun, kysyttiin minulta nimen ja puhelinnumeron lisäksi katuosoite. Osoitetta ei kuulemma käytetä suoramarkkinointiin vaan “se on vain lisätietona tässä”. Ei olisi pitänyt kertoa sitäkään.

Valonpilkahdus

torstai 7.12.2006 klo 23.42

kuu
Viime vuonna valittelin, että lämpötila on juuri ja juuri plussan puolella. Nyt ollaan tarvottu viikkotolkulla 5–10:ssä asteessa, viimassa ja pimeydessä. Tänä iltana pilviverho repesi hetkeksi ja pääsin vihdoin testaamaan hankkimaani uutta linssiä.

rantsu