Sain lahjaksi aikaa sitten Dismatique-tiskiharjan ja kasan vaihtopäitä. Harja näyttää epäilyttävältä ja idea on simppeli, mutta toimii! Varteen laitetaan siis pesuainetta ja sitä heruu pikkuhiljaa päässä olevaan pesusieneen, jolla on kätevä pestä astioita. Tiukempaa hankausta vaativa lika vaatii vieläkin perinteisen tiskiharjan. Tämä ”tiskimatti” on kuitenkin kätevyydessään ehkä maailman paras tiskiharja.

Melkein päivittäinen tiskaus vaatii pesusienen vaihdon 3–6 kuukauden välein, vaihtopäät ovat siis kulutustavaraa. Alkuperäinen lahjaharja oli kotoisin ruotsalaisesta ICA-tavaratalosta, enkä ole Suomessa törmännyt tuotteeseen kaupan hyllyillä. ICAn asiakastuki väitti, että tiskimattia ei muualta löydykään.

Dishmatique-nettihaulla löytyi ulkomaisten nettikauppojen lisäksi lähinnä kehuja vuodelta 2002 jonkun britin blogista. Vuonna 2002 netistä oli löytynyt tieto, että suomalainen Maria-siivousvälinemerkki toi maahan tiskimattia. Enää ei Marian sivuilta tiskimattia löydy, mutta Marian kautta löytyi yhteystiedot Sinituotteeseen, jonka kautta sain tiedon, että tiskimattia löytyy yllättäin Stockalta!

Stockalla kolmen vaihtopään setti maksoi melkein viisi euroa – kuulemma noin tuplahinta ICAan verrattuna. Nyt pitäisi vielä löytää joku halpahalli, mistä noita saisi rehtiin ruotsalaiseen hintaan. Onko vinkkejä?

Viimeisen parin viikon aikana Helsingissä – ja ilmeisesti muuallakin etelärannikolla ja Kaakkois-Suomessa – on tuntunut siltä, että rakas itänaapurimme yrittää savustaa meitä pois Suomenniemeltä. Pitkään jatkunut kuiva ja kuuma kesä on ollut tietysti lomailijoiden mieleen, mutta luonnon lisäksi nyt kärsivät myös ihmiset. Onneksi ensi viikolle Suomeen luvataan sateita, juuri sopivasti kun lähdetään taas reissuun, tällä kertaa etelään. Suomessa kesän lämmöstä ollaan ehditty nauttia enemmän kuin hyvin ja koneen ääressä on tullut viihdyttyä aika vähän.

Toivottavasti sadetta tulisi sitten enemmänkin, nyt Suomi on Pohjois-Euroopan riskialtein metsäpaloille. Tällä hetkellä palavat metsät löytyvät Web Fire Mapperista, Hesarin kirjoitukset Venäjän metsäpaloista: 1, 2, 3, 4 ja 5.

Järjestin tänään Montaasin excursion Otaniemen maan alle Suomen elokuva-arkiston arkistotiloihin. Tila kiinnosti nähdä jo vähintään sen takia, että vuonna 2002 astiat tärisivät kotona kaapissa kuukausitolkulla, kun SEA laajensi tilojaan.

Arkiston arvokkaimmassa osassa säilytetään suomalaisia värioriginaaleja noin 3 °C:ssä. Arkistointityö onkin mittaamattoman arvokasta, mutta samalla taistelua tuulimyllyjä vastaan kun vanha materiaali tuhoutuu itsestään ja tallennusmediat (varsinkin videot) vanhentuvat lukukelvottomiksi. Viereinen kuva on 70 mm:n filmihylly, kaikki ulkomaisia, mm. Kubrickia, ehkä Tarkovskiakin.

SEAn luola toimii samalla perhekylän väestönsuojana. Jos ”atomi halkeaa”, lentävät filmit pihalle, jotta ihmiset mahtuvat sisälle. Muut Teekkarikylän asukit menisivät ilmeisesti Dipolin alle, josta on yhteyskäytävä SEAn tiloihin. Jatkokäytäviä pitkin pääsee kuulemma Tapiolaan asti, mutta ei Helsinkiin, vaikka sitäkin kuulee väitettävän. – Kai siellä maan alla on vielä tilaa länsimetrollekin?

Narnian tarina oli hyvä ja leffakin ihan hauska, vaikka en Lewisin kirjoja olekaan lukenut. Se oli itse asiassa aivan loistava lastenelokuva ja sopi hyvin mukana olleille 10- ja 11-vuotiaille. Taistelukohtaukset eivät olleet liian rajuja ja ikäraja oli tällä kertaa kohdallaan.

Nytin arvostelussa karsastettiin hieman elokuvan uskonnollisia viittauksia. Minua pistivät pahemmin silmään muutamat lainat lotrista, esimerkiksi kohtaus, jossa lapset ja majavat olivat joulupukkia piilossa hobittien ja nazgulin sijaan.

Elokuvassa oli upeita maisemia ja kohtauksia, mm. lasten kompuroiminen vaatekomeron perältä Narnian metsiin. Useassa kohdassa petyin kuitenkin tietokoneella tehdyn näköisiin erikoistehosteisiin ja viimeistelemättömyyksiin: jäätyneen joen jään lohkeilu ja veden virtaus olivat kuin tietokonepelistä ja metsän lumi näytti ihan studiolumelta. Mutta ehkä huomauttaminen on turhan helppoa, kun elokuvateatteriin astuu melkein suoraan oikeasta lumisesta metsästä.

Parin viime viikon ajan on ollut taas se aika vuodesta, kun huomaa, ettei ole mitään järkeä asua täällä rannikolla. Syksyä kehuttiin ennätyslämpimäksi, nyt marraskuun puolella se tarkoittaa juuri ja juuri plussan puolella pysyttelemistä. Märkä asfaltti imee katulamppujen valon; pyörän halogeeni ei sekään auta.

Tällä viikolla sää on vain huonontunut koko ajan: vesisadetta, räntärättejä, myrskytuulta ja välillä mustaa jäätä pikkupakkasilla eli oikeita pääkallokelejä.