Uutiset

Kallista waretusta

lauantai 28.10.2006 klo 21.10

Viikolla uutisoitiin Suomen tähän mennessä laajimman tekijänoikeusrikosepäilyn tuomioista. Kyseessä olleen Finnreactor-verkon ratsaus loppuvuodesta 2004 uutisoitiin myös laajalti. Valtamediassa uutisoitiin lähinnä tuomioista, laajemman kuvan oikeusjutuista saa seuraamalla puolustuksen blogia.

Tuomioissa määrätyt vahingonkorvaussummat olivat mielestäni suhteettoman suuria. Nykyiset käräjäoikeuden tuomiot ja tulevat hovin ja/tai korkeimman oikeuden tuomiot ovat aikanaan mielenkiintoista luettavaa, sillä ne määräävät pitkälti immateriaalioikeuksien loukkauksen arvon Suomessa.

Oikeusjuttu synnyttikin mielenkiintoista keskustelua omassa kaveripiirissä immateriaalisista arvoista. Toisen ääripään mielestä immateriaalisen tuotteen luvaton, yksityinen käyttö on täysin rinnasteinen materiaalisen tuotteen varastamiseen. Toisen ääripään mielestä immaterian luvaton käyttö ei aiheuta suoranaista vahinkoa niin kuin materian eikä sitä voida siten pitää yhtäläisenä rikkeenä. Nythän oikeuden kanta oli jostain tältä väliltä. Vastaajiahan ei tuomittu rikoksesta vaan rikkeistä.

Mutta: ihmisten oikeustaju ei välttämättä kuvastakaan suoraan moraalikäsityksiä. Päätös warettaa tai olla warettamatta pohjautuu yleensä lähinnä omaan moraaliin – ja ilmeisesti kiinnijäämisen riski koetaan tarpeeksi pieneksi ja vähäpätöiseksi. Musiikin ja elokuvien DRM ainakin saa monet warettamaan: miksi maksaa huonommasta tuotteesta?

Lordi voitti

sunnuntai 21.5.2006 klo 22.57

Kasarirokki jytäsi eilen Euroviisuissa kun Lordi vei voiton ensimmäistä kertaa Suomeen. Jo oli aikakin, kun katsoo Suomen viimeisten parinkymmenen vuoden ajan sinne tarjoamaa potaskaa.

Voitto huomattiin tietysti blogeissa. Oskar ja Jyrki Kasvi kirjaavat olennaiset pointit: helvetti siis jäätyi ja Lordi toi ennenkaikkea virkistävän tuulahduksen viisujen musiikkimaailmaan.

Lordin levy-yhtiö Sony yllätti jälleen hölmöilyllä ja levitti itse ”laittomia” kopioita Lordin musiikista.

Summa summarum: ei muuta kuin Lordi-naamari päähän ja perjantaina torille juhlimaan.

Kaksi huonokuuloista- ja näköistä mummoa katsoi suomen euroviisuja. Toinen toteaa:
–On se hienoa, että Loiri jaksaa yrittää, mutta kamalan näköiseksi se on itsensä juonut!

Persoonallista rommia

lauantai 6.5.2006 klo 3.12

Muun muassa Kaleva ja BBC uutisoivat, mistä persoonallinen rommin maku voi johtua. Mietippä sitä seuraavalla kerralla, kun korkkaat rommipullon!

Makasiinipalo

lauantai 6.5.2006 klo 0.12
VR:n Makasiinien tuhopolton savupatsas Mannerheimintiellä klo 19.57
VR:n Makasiinien tuhopolton
savupatsas Mannerheimintiellä
klo 19.57

Tänään oli tosi lämmin keli, joten suunnistimme terassille. Terassikierroksen jälkeen kävin hakemassa Forumista leffaliput. Ulos astuessani näin valtavan savupatsaan Sokoksen yllä. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt joku hullu on tainut sytyttää ne makasiinit, joista mellakoitiin jo wappuna.

VR:n Makasiinien tuhopolton savupatsas Sanomatalon vieressä klo 20.03
VR:n Makasiinien tuhopolton
savupatsas Sanomatalon vieressä
klo 20.03

Päästyäni Sanomatalon ja Holiday Innin välipihalle näin makasiinien olevan ilmiliekeissä. Liekkien kuumuus tuntui selvästi Holiday Innin alakerrassa olevan Chelsea Sport Pubin terassille, vaikka tulipalosta oli noin 100 metriä matkaa sinne. Makasiinien takana olevalle aukiolle kertyi sadoittain ihmisiä ihmettelemään paloa.

Näky oli suorastaan infernaalinen auringon kajastaessa paksun, tumman savuverhon läpi. Makasiinien wappurähinöintejä verrattiin lehdessä aiemmin jo Ranskan syksyisiin mellakoihin. Toivottavasti tämä jää tähän, eikä Suomessa ruveta harrastamaan suuremmin anarkiaa.

VR:n Makasiinien tuhopolton liekit auringon kajastaessa savun läpi
VR:n Makasiinien tuhopolton liekit auringon kajastaessa savun läpi

Linkit: Hesarin juttu aiheesta, Dagens Nyheterin juttu ja Henrin ottamat kuvat ja videot.

Tšernobyl 20 v.

perjantai 5.5.2006 klo 0.05

Viime viikolla tuli kuluneeksi 20 vuotta Tšernobylin ydinonnettomuudesta. Vuosipäivää ei voinut olla huomaamatta suomalaisessa mediassa, Hesari tykitti asiasta useampana päivänä ykkösuutisena. Erityisen alleviivaava oli sunnuntain 23.4. etusivu:

Enemmistö suomalaisista kannattaa kuudetta ydinvoimalaa

Tšernobylin turma jätti syvät jäljet

Odotinkin Yleltä jotain nauhoitetta 20 vuoden takaisista uutislähetyksistä vuosipäivänä 24.6., mutta turhaan. Olisi mielenkiintoista nähdä sen ajan artikkeleja ja tv-uutisia: olisi kiva tietää muistanko jotain siltä ajalta vai ovatko muistot vain muiden kertomaa.

Vuosipäivä noteerattiin muuallakin netissä. Mielenkiintoisin uutinen oli villieläinten paluu suljetulle vyöhykkeelle. Suosittelen myös vilkaisemaan ukrainalaisen motoristin Elenan kuvareportaasia hyljätystä kaupungista ja sen ympäristöstä. Kalman kalpeat kuvat puhuvat karua kieltä yhdestä neuvostohistorian aikakaudesta.